Coveria Ei Jätetä!

Rautakolmio on bilebändi vailla vertaa. Soittelemme meneviä ralleja raskaalla kädellä.

2017 - nyt

Hieman on aikaa vierähtänyt tiimalasissa sitten viimeisen päivityksen tänne... Sulkakynä on kokenut sulkasadon, mustekin on kuivunut mustepullon pohjalle tiukkaan kuin terva suksien pohjaan! Heti alkuun täytyy todeta, että ei pysty juurikaan kirjoittamaan menneistä vuosista, koska kuinka muistaa jotain vuosien takaa kun ei muista eilisestäkään mitään... Ilmeisesti tehtiin keikkoja ja kaipa ne kohtuudella on menny, kun meitä ei ole kivitetty kuoliaiksi.

Sen verran menneestä kuitenkin pitää kertoa, että vuonna 2019 bändimme täytti muikeat 15 vuotta! Keksimme omissa päissämme ( n 2,5 promillessa) että olisipa muikeaa kehittää jotain spesiaalia tuon virstanpylvään kunniaksi! Kävimme eri vaihtoehtoja läpi ja lopulta keksittiin, että kyllähän se nainen olisi poikaa! Poikaa ei löydetty mutta nainen sentään löydettiin... Ja vielä todettiin, että tuo nainenhan osaa laulaa, niin otettiin hänet mukaamme 15 -vuotis juhlakiertueelle! Ja kyllähän se oli hieno kiertue, hienoja keikkoja (vissiin). Piiahan veti laulua niin saatanan lujaa ja hyvin, että sitähän joutui itsekin alkaa skarpata! Joutui ihan virittämään kitarankin ennen keikkaa, ja jättää kaljan juomisen biisien väleihin!

Ja kuultiinhan tuolla kiertueella niinkin harvinainen helmi, kuin Rautakolmio feat. torvisektio! Ja tällä torvisektiolla en tarkoita bändimme jäseniä, vaan ihan oikeita muusikoita! Yhtyeellemme perinteisen kaavan mukaisesti emme harjoitelleet kertaakaan yhdessä torvisektion kanssa! Mitäpä tuota treenaamaan kun ammattilaisia ollaan koko tyyni... Sovimme biisin, minkä soittaisimme yhdessä ja settilistamme edettyä tähän kappaleeseen, herrat astuivat lavalle kanssamme. Ja kyllähän se kuullosti hyvältä! Ja oli bändillemme suuri ilo olla lavalla yhtäaikaa muusikoiden kanssa! Itse henkilökohtaisesti en osannut ollenkaan odottaa mitä tuleman pitää heidän kanssa soittamisesta, ja olihan se suuri yllätys! Kun biisi lyötiin käyntiin, niin totesin että onneksi sitä on niin rutinoitunut ammattilainen, että ilmekään ei värähtänyt torvien alkaessa soimaan n 1,5 metrin päässä selän takana! Lahkeet tosin lepatti, plektra meinasi pudota sormien välistä ja tulihan sekin testattua samalla, että pidätyskyky toimii edelleen! No need for Tena yet! Eli ei mikään paska keikka ollenkaan!

Vuoden 2019 kiertueen loputtua alkoi mielessämme pyöriä ajatus, että mitäpä jos pyydettäis Piiaa jäämään bändiimme. Niinpä kysyimme ujosti, josko hänelle moinen ehdotus sopisi, ja Piiahan suostui (liekö tilapäinen mielenhäiriö tms)! Ja niinpä nelikostamme (keikoilta kotiin neliveto päällä) tuli viisikko virallisesti!

Luonnollisesti odotukset vuodelle 2020 oli kovat! Nyt näytettäisiin kuinka rock kajahtaa, kovaa ja korkealta! Mutta mitäpä vittua!?! Joku päätti Kiinassa syödä lepakon ja koko maailma pysähtyi! Kyllä covid viduddi kun meni vuosi perseelleen. Kaksi keikkaa bändimme kuitenkin heitti, ennen koronaa, ja yhden kesällä, kun pandemia veti henkeä hetken. Ja tuolla kesäsisellä keikalla tehtiin taas uutta Rautakolmio historiaa! Tulihan siitä keikasta ensimmäinen Rautakolmio keikka joka striimattiin livenä juutuupiin! Ja tästä innostuneena bändimme, joka oli opetellut noin tunnin setin, veti reilusti päälle kahden tunnin shown!

Tästä vuodesta on vielä paha sanoa mitään etukäteen. Pikkuhiljaa alkaa maailma aukeamaan tämän pandemian jäljiltä. Ehkäpä loppukesästä mekin pääsisimme jonnekin keikalle louhimaan taas. Mikäänhän ei ole niin hilpeää kuin aiheuttaa myötähäpeää ja vaivautunutta tunnelmaa kovalla volumella! Mutta, koska eteenpäin elävän mieli (ja myös meidän puolikuolleiden), niin panokset on kovat vuodelle 2022! Silloin laitetaan All in ja loput velaksi! Nimittäin armon vuonna 2022 bändimme tulee täyteen ikään, eli täyttää 18 vuotta! Ja mitäpä yleensä tehdään kun tullaan täysi-ikäiseksi? No, juodaan ja lähdetään baariin hillumaan! Niin mekin aiomme tehdä, ja joskus otetaan ehkä soittimetkin mukaan! Sen verran on jo kartoitettu vuonna 2022 tulevaa "Ventti miinus kolme" kiertuetta, että keikkapaikkojen suhteen näyttää hyvältä... Olympiastadionin remontti valmis, Uros Live-Areena valmis, ja Jyväskylässä Paviljonki edelleen olemassa!! Hyvältä näyttää, sanoi sokeakin kun valkoista keppiään ilmassa pyöritti! Ja tällä kiertuellahan tulee olemaan aivan huikea lavashow! Isot kamat, isot valot, enemmän savua yms. Koska soittotaitomme on jo kokenut kliimaksinsa, niin panostus on kova kaikkeen muuhun!

Tervetuloa tuleville keikoille kaikki vanhat (tää nyt oli vaan heitto, koska kukapa meitä nyt toista kertaa tulis katsoo...) ja uudet ystävät!

Vappuna 2021, simaa päässä, ja rusinat kurkkuun juutuneena.

Marko

TOUKOKUU 2016- JOULUKUU 2016

Niinpä siinä sitten kävi, että eräänä toukokuun aurinkoisena päivänä luojan kiroama airueemme lähti kohti uusia seikkailuja! Eli paluuta lavalle! Kymmenen vuoden tauon jälkeen ilmassa oli suorastaan eeppinen tunnelma! Soittimet kunnossa ja miehet soossissa... Kymmenen vuoden tauko keikkailussa sai aikaan hieman epävarmuutta yhtyeessämme.... Kuinka toimia, jos pinkki paita ei enää istu, eikä karavatti seiso? Mihin hävisi istuvat housut? Menikö mukana seisovan pöydän? God only knows!?! Mutta kukaanhan ei ole niin luova, kuin esiintyvä taiteilija! Niinpä loihdimme itsellemme aivan uudet esiintymisasut! Koska mieltämme painoi, kuinka yleisö ottaa meidät vastaan, otimme sen huomioon pukeutumisessamme! Saadaanko pullosade lavalle? kypärät päähän, check! Huomataanko meitä edes, huomioliivit päälle, check! Halutaanko me edes, että meidät huomataan..., maastokuvioshortsit jalkaan, check!

Ja sillä asustuksella olimme valmiita jatkamaan maailmanvalloitustamme! Paikalle päästyämme totesimme, että täällähän esiintyy toinenkin orkesteri. Tästä riemastuneina totesimme, että paluukeikan mahtavuuden lisäksi saamme toimia illan ensimmäisenä orkesterina! Mistä johtuu, että meitä näin siunataan! Asettelimme soittimemme varovaisesti lavalle, joka oli täynnä toisen bändin tavaroita. Mutta sopuhan sijaa antaa, mikä tuli taasen todistettua! Ja juuri kun saimme tavaramme lavalle, ja meinasimme aloittaa soundchekkiä, saapui yleisö paikalle... No, mitäs sitä sen kummemin testailemaan kun tietää että kaikki on kohdillaan aina...

Aikamme odoteltuamme että yleisö pääsee paikoilleen, eli juomakojulle ja ruokapaikalle, aloitimme soittomme... Eeppinen tunnelma valtasi mielemme kuin tyhjä nurmikko mikä edessämme loisti keväisessä alkuillan auringossa! Silloin tiesimme, että paluumme ei ole turha! Edelleen saamme ihmisiin liikettä, ainakin meistä poispäin. Vaan nopeaan aika menee, huomasimme ennenkuin tajusimme aloittaneemme keikkaamme, että se on ohi! Tunti on lyhyt aika kun sitä on 10 vuotta odottanut. Mutta iloisina totesimme, että emme saaneet pullosadetta niskaamme, saattoi tosin johtua siitä että juomat oli tölkeissä, eikä kukaan jaksa sellaista lavalle asti tyhjänä heittää sieltä asti missä yleisö musiikistamme "nautti"...

Seuraavana karavaanimme suuntasi heinäkuisena päivänä erään firman yksityistilaisuuteen. Pääsisimme pilaamaan tunnelman oikein kunnolla! Roudasimme valtavan koneistomme paikalle ajoissa ja virittelimme vehkeemme valmiiksi keikkaa varten. Myös soittimemme laitoimme valmiiksi, eli vireeseen... Ja sitten istuimme alas odottamaan keikan alkua. Sitä kun on ajoissa liikkeellä, toteaa yllättävän äkkiä, että odottaminenhan on ihan perseestä! Ei käy kateeksi naisia, jotka odottaa about 9 kuukautta.... Meillä oli odottelua muutama tunti, ja meillähän oli tunnelma kuin vallitseva ilma. Eli painostava, hiostava ja myrskyä enteilevä...Mutta ainoa myrsky mikä tuona iltana saatiin, oli meidän keikkamme! Ihmiset oli mukana (ehkä johtajan määräyksestä) alusta loppuun asti... Ja niin karavaanimme jatkoi kohti seuraavaa etappia, joka olisikin huikean jännä!

Ehh, nimittäin! Nyt olisikin edessä ensimmäinen julkinen ja avoin keikka! Tähän asti yksityistilaisuuksia kolutessamme yleisö ei ole voinut/kehdannut poistua... Vaan kuinka kävisi nyt, kun menisimme baariin esiintymään. Baaristahan saa tunnetusti poistua milloin haluaa, ja välillä sieltä poistuu jopa avustettuna! Mutta kuinka kävisi nyt, kun bändimme siellä olisi? Jostain syystä saimme kutsun tulla esiintymään sikajuhlille.... Mistä lie kertoo se? Olemmeko sikahuonoja? Vai kuulummeko kuvioon, kun juhlissa syödään ensin sika, ja lopulta neljä sikaa nousee lavalla? No, moinen ajattelu ei meitä liiemmälti vaivannut, kun suuntasimme paikalle. Juhlatunnelmaamme ei latistanut millään tapaa paikalle saavuttuamme se, että esiintyisimme ulkoterassilla. Eikä myöskään vaakasuoraan vihmonut sade. Eikä edes vihaiset ampiaiset, joita saimme seuraksemme! Sehän oli vaan sikasiistiä! Niinpä otimme tilan haltuun, ja aloitimme keikkamme! Hämmästyksemme oli suuri, kun totesimme, että yleisöhän ei suunnannut baarista ulospäin! Päinvastoin, hehän ottivat ja kuuntelivat keikkaamme! Liekö myötätunnosta, vai miksi, mutta meillehän se käy! Tunnelma oli hieno, fiilis oli hyvä ja aina oppii myös uutta kun ihmisiä tapaa. Emme mekään tienneet että Van Halen on Porista ennenkuin meille moinen jymyuutinen kerrottiin....Kyllä Suomirokki on parhautta!

Vuoden viimeisenä, ja tärkeimpänä etappina meillä oli THE keikka! Nimittäin syy, miksi palasimme 10 vuoden talviunestamme takaisin lavalle! Nimittäin hyvän ystävämme 40-vuotisjuhlat! Aikoinaan esiinnyimme hänen 30-vuotis juhlilla, ja pyydettyään meitä taas tasapyöreille esiintymään, päätimme palata lavoille! Niinpä suuntasimme kohti vuoden tärkeintä keikkaamme jännittyneissä fiiliksissä. Mutta suottako jännittää, jos olo on kuin kotiin palaisi? Näissä juhlissa esiinnyttiin kerran, näissä juhlissa esiinnymme jälleen! Tunnelmahan oli huikea, lämmin, rento ja mukaansatempaava! Ja uusia kokemuksiakin saimme! Koskaan ennen ei bändimme ole kokenut, että koira käy tervehtimässä meitä lavalla kesken keikan... Mutta kyllähän kunnon koira siat aina tunnistaa! Sovimmekin keikan jälkeen, että palaamme rikospaikalle jälleen, kun seuraavat kympit täyttyy.... Se, mitä silloin soitamme, ja ketkä meistä vielä jaksaa nousta lavalle soittaa, onkin sitten jo toinen juttu...

Mutta näin kului vuotemme 2016. Mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, jää nähtäväksi... Siirrymmekö humppaan? Vai discoon? Käännämmekö takkimme ja alamme tekemään omia biisejä? Julkaisemmeko kenties levyn? No, sen tiedämme tässä samassa paikassa, noin 365 päivän päästä!

Yhtyeemme toivottaa hyvää tulevaa vuotta kaikille niille urhoollisille, jotka jaksoivat tämän skeidan lukea läpi! Lopussa nimittäin kiitos seisoo, eli tämä paskanjauhaminen loppuu!

Jyväskylässä, lähes uudenvuoden aattona,

Marko

VUOSI 2015-HUHTIKUU 2016

Armon vuonna 2015 jostain aivojen sopukoista nousi ilmoille ajatus, että ensi vuonna tulee 10 vuotta edellisestä keikasta! Olisiko mahdollista "juhlistaa" tuota merkkipaalua sillä, että nousisi lavalle vielä kerran? Pikainen soittokierros varmisti sen, että bändin jäsenemme ovat vielä hengissä... Ja jopa mahdollisesti soittokunnossa....

Niinpä syksyllä roudasimme valtavan backlinemme kohti uutta treenikämppää. Tuijottelimme toisiamme aikamme, ja saattoihan siinä joku herkkänä hetkenä sanoa "moi", mihin tietenkään kukaan ei vastannut. Eli kaikki oli kuin ennenkin. Ja siitä se sitten lähti: yy, kaa, koo, nee ja menoksi! Ja vallan liikutuksen vallassa totesimme, että minkä kerran on oppinut, sitä ei koskaan unohda! Eli aivan kuin 10 vuotta aiemmin, soittomme soutaa ja huopaa kuin hullu järvellä! Mutta, mikäpä olisi tehokkaampi tapa karistaa ruosteet ranteista, kuin kertaus! Lukuisien treenien jälkeen saatoimme todeta suunnattomalla mielihyvällä, että ajoittain soitimme jopa samaa biisiä yhtäaikaa! Mutta luonnollisesti eri tahtiin. Ja sehän riittää meille, on jopa puoli voittoa. Tästä innostuneena tallensimme muutamissa treeneissä soittoamme nykyaikaisesti kännykällä. Ja lähetimme ne levy-yhtiöille. Yhtään kännykkää ei ole vielä tullut takaisin, joten turha yrittää soittaa meille. Korkeintaan niihin vastaa joku outo hyypiö jostain levy-yhtiöstä....

Lopulta totesimme, että olisimme valmiina keikoille lähtemään aiheuttamaan hämmennystä ja myötähäpeää... Vaan mistäpä saat keikkoja? Se oli iso kysymys meille. Löysimme edellisen, vuonna 2006 tehdyn kiertueen jäljiltä jääneen kassan! Ja tuon rahan me päätimme sijoittaa manageriin! Eli pistimme kylmän viileästi koko 35 euroa sileäksi, ja palkkasimme meille managerin! Saimme manageriksemme nuoren ja innokkaan kaverin, jota voimme tässä kutsua vaikkapa peitenimellä "Heikki". Ja "Heikki" oli innokas ottamaan keikkajärjestelymme päivätyönsä ohessa siipiensä alle.. Olimme suorastaan liikuttuneita tarmosta, minkä hän osoitti yhtyettämme, ja sen asioiden hoitoa kohtaan! Tätäkin kirjoittaessa "Heikki" istuu eräässä paikallispubissa sorvaamassa meille keikkadiiliä ystäviensä kanssa, joita voimme kutsua peitenimillä "Jarkko" ja "Tuksu". Ja herranen aika, mikä omistautuminen tälle hommalle, onhan "Heikki" jo viettänyt puoli vuotta siellä sopimusta hioten kavereidensa kanssa! Sopimus on kuulema viime silausta vailla, mutta ei vielä varma...

Sitä odotellessa kävi niin, että saimme kutsun tulla pilaamaan erään ystävämme syntymäpäivät lokakuussa. Tartuimme tilaisuuteen, kuin hukkuva ihminen pelasturenkaaseen! Eli molemmin käsin, ja yskien... Mutta meillähän olisi aikaa vaikka kuinka valmistua tuohon keikkaan, joten mikäpä siinä... Sinne mennään, ja pilataan bileet! Aikamme heitettyä "high five" läpsyjä, tulikin takapakkia: Joku hullu sai päähänsä kutsua meidät soittamaan jo toukokuussa Luhankaan! Siis mitä helvettiä? Aikamme ajatusta "miettiessämme" deliriumin runtelemissa aivoissamme, tulimme siihen tulokseen, että ei soittomme siitä ainakaan parane, vaikka kuinka hikoilisimme treenikämpällä... Ja sana hikoilu pitäisi kirjoittaa isoilla kirjaimilla, koska ikuisen krapulan kourissa ei ole helppoa soittaa... Sopii yrittää itse! Niinpä otimme haasteen vastaan, ja suuntaamme keikkabussimme keulan kohti Luhankaa 20.5. Ja siitä alkaa keikkavuosi 2016, nimellä "Rakas coverini, ainoa ystäväni".

Lisää tarinaa tulossa, jos joku meistä muistaa jotain, minkä voi mainita!

Jyväskylässä, vappuviikolla 2016 lunta odottaessa

Marko

VUODEN -07 TAPAHTUMAT...

Pidettiin harkat. Kaksi kertaa. Vituiks me nekin.

Jyväskylässä, keväisessä räntäsateessa 2008

Marko

VUODEN -06 SATTUMAT...

Vuoden 2005 rankan kiertueen jälkeen päätimme vetäytyä tauolle tervaamaan suksiamme. Ajattelimme, että näin saisimme jo alkaneen alamäkemme muutettua suoranaiseksi syöksylaskuksi. Vaan antaas olla taasen, kuinkas siinä kävikään. Juuri kun saimme sivakat kuntoon ja porkat iskuun, tuli meille pyyntö lähteä keikalle! Suoraselkäisinä ja sanojemme takana seisovina miehinä pyörsimme oitis päätöksemme tauosta, ja otimme vastaan tuon huts… siis kutsun! Olimme oitis täynnä intoa kuin sulhaspoika hääyönä! Innostuksen puna poskilla pakkasimme instrumenttimme ja suunnattoman backline:mme ja olimme valmiina kohtamaan hurmoksellisen yleisön! Siinä ulkona soittimiemme kanssa tammikuun pakkasilla istuessamme koimme myös valtaisia AHAA-elämyksiä. Ensimmäinen oivalluksemme oli se, että emmehän me olleet harjoitelleet biisiemme soittamista aikoihin! Asiaa aikamme aprikoituamme, tulimme siihen tulokseen, että mitäpä sitä suotta harjoittelemaan, kun me soitamme ne kuitenkin väärin! Olisipa kerrankin syy mihin vedota…

Pakkanen jatkoi kiristymistään, täysikuu nousi taivaalle valaisemaan harmaata oloamme ja susien ulvonta nosti tunnelmaamme. Lopulta kun olimme jo polviamme myöten tupakan natsoissa koimme myös toisen oivalluksen! On nimittäin melkoisen turhaa kuluttaa aikaa keikkabussia odotellessa jos ei ole sopinut kenenkään kanssa että tulisi kuskiksi keikalle! No, bändimme Kriisipuurossahan moinen juttu on vain pikantti lisämauste. Siinä sitten perseet jäässä, sormeet kohmeessa ja huulet sinisinä aloimme soittelemaan puhelimella autoa ja kuskia paikalle. Lopulta hieman mutkien kautta saimme oivan kuskin ja keikkabussin paikalle saapuvaksi. Saisimme keikalle kuskiksi, roudariksi, äänitarkkailijaksi, valomieheksi, järjestysmieheksi, lipunmyyjäksi, narikkamieheksi, fanituote-myyjäksi, äänittäjäksi ja ainakin yhdeksi katsojaksi erään etelä-suomalaisen sähköteknikon! Eikä aika madellut, sillä huomasimme melko pian kuskimme saapuvan paikalle pakettiautoineen! Onneksi Suomi on niin pieni maa, että eihän sitä Helsingistä Jyskään aja kuin muutaman kotvasen! Soittimien autoon roudaaminen sujui harvinaisen sutjakkaasti! Siinä soittimien päällä istuessamme ne olivat nimittäin jäätyneet kiinni persauksiimme… Onhan se hienoa, kun voi kantaa vahvistimen autoon ja samalla perässä tulee kitaralaukku! Jos vain joku olisi nähnyt hahmomme hämärässä, olisivat vielä luulleet että on siinä pojilla muikeat peräpukamat…

Sitten olikin edessä tuo jo viime vuoden kiertueella hyvinkin tutuksi tullut istuminen keikkabussissa. Otimme käyttöön tutuksi tulleet ajantappo keinot: kortin peluu, yhteislaulut, vitsien kertominen, rautakolmio-sukkien kutominen(voivat tulla piakkoin myyntiin), leffojen katselu sekä musiikin kuuntelu. Ehtipä osa meistä jo kirjoitella kortteja ja kirjeitä kotiväelle ja kertoa kuulumisia. Ja ennen pitkää huomasimmekin jo olevamme keikkapaikan pihassa! Kylläpä se matka joutuu kun on tekemistä! Eipä tuokaan 4,5 kilometrin matka tuntunut miltään!

Kyseessä oli erään ystävämme läksiäisjuhlat, joihin hän oli halunnut meidät soittamaan. Ystävämme oli nimittäin lähdössä asumaan toiselle puolelle maapalloa määrittelemättömäksi ajaksi. Vaikka hän perin juurin ponnekkaasti vannoi ettei tuo muutto toiselle puolelle maapalloa johdu siitä, että hän oli vuonna -05 jokaisella keikallamme, emme uskoneet sitä. Ajattelimme, että pyysi meidät vielä soittamaan läksiäis bileisiinsä jotta saisi vahvistuksen päätökselleen: mitä kauempana bändistämme, sen parempi.

Sitten ei kun tavarat stagelle ja kohti sound checkiä! Tosin soundien hiominen jäi vähemmälle, kun huomasimme, että puolet kitaroistamme (toinen) oli unohtunut matkasta tyystin! Ja koska emme uutterista yrityksistä huolimatta saaneet mistään siihen hätään lainaan kitaraa, piti meidän lahteä taasen tuolle pitkälle matkalle hakemaan sitä.

Loppujen lopuksi saimme tavaramme kasaan, ja pääsimme aloittelemaan keikaamme…. Yleisöä oli paikalla melko mukavasti meidän mittapuulla ( yli viisi), eikä kukaan käynyt katkaisemassa sähköjä kesken keikan, joten se lienee onnistunut… Huojentunein mielin ja vakain askelin poistuimme paikalta baar… ei kun bussiin, ja lähdimme kotiin huilimaan raskaan keikan päälle.

Eipä päivää montaa kulua kerennyt kun saimme jälleen kutsun keikalle! Tällä kertaa kyseessä olisi hää-keikka! Mietimme hartaasti, että voisiko häävalssin korvata Kotiteollisuudella, Mokomalla vai Klamydialla parhaiten, kunnes saimme tietää että meidän ei tarvitse valsseista huolta kantaa, sillä bändi, joka esintyisi ENNEN meitä, hoitaisi ne… Siis olisimme PÄÄESIINTYJIÄ!!!! Lopultakin meidät on huomattu ja rukouksiimme vastattu! Kaikilta ilmoilla vellovilta huhuilta siivet katkaistaksemme, kyseessä ei ollut kenenkään bändin jäsenen häät, vaan kyseessä oli erään nuoren, lupaavan ja ah, niin vauhdikkaan rallikuljettajan häät.

Paikkana tulisi toimimaan legendaarinen, Jyväskylän keskustassa sijaitseva A-Sali. Kylläpä siinä meillä pojilla suu loksahti auki kun paikan kuulimme!!

Helmikuun aurinkoisena päivänä (ja jopa oikeana) raahasimme soittimemme paikalle ja aloimme yhdessä toisen bändin kanssa sijoitella niitä lavalle. Tavaraa tuntui olevan melko lailla, vaikka lava olikin iso. Lopulta saimme torassa ja kaunassa soviteltua laitteemme lavalle ja pääsimme itse sound-checkiin. Ensin tuo toinen bändi kokeili soittoaan, ja me naureskelimme lavan takana (sitä paikkaa kutsutaan meillä ammattipiireiisä backstage:ksi). Hehän soittivat aivan erilailla kuin me! Soitoissamme oli runsaastikin eroja, suurimpana ehkä se, että he osasivat soittaa… Sitten me kokeilimme soundimme, ja totesimme sen edelleen huonoksi. Niinpä saatoimme lähteä tyytyväisinä paikalta pois, ja jäädä odottamaan illan keikka…

Illan tunteina saavuimme jännityksen vallassa keikalle, olisihan meitä vastaanottamassa mittapuullamme mitattuna stadion-luokan yleisö: yli sata (100) ihmistä! Takahuoneessa odottelimme keikkaamme toisen bändin pikku hiljaa lopetellessa soittoaan. Kohta olisi meidän vuoro nousta tuolle legendaariselle lavalle, jossa ovat esiintyneet lukuisat huippuartistit. Siis meidän lisäksemme… Intoamme myös kohotti tuo seikka, että lavalla oli tavaraa kuin Manowarin keikalla konsanaan! Lopulta oli H-hetkemme! Pääsimme aloittamaan keikkamme suuren maailman tyyliin verhojen takaa, oman alkunauhan pyöriessä taustalla…

Ja tuo keikka oli hieno! Yleisö lähti mukaan jo toiseksi viimeisessä biisissä! Koskaan ennen moista sukseeta kohdanneet emme olleet! Myöskään häävieraiden varttuneemmat kävijätkään eivät poistuneet paikalta, joten ehkäpä musiikissamme oli jotain joka koskettaa kaikkia, ikään katsomatta. Totuuden tosin tajusimme vasta sitten, kun huomasimme heidän vaihtavan kuulolaitteisiin paristoja keikan jälkeen….

Maaliskuun keväiset päivät puolestaan kuljettivat (uppoavan) kiertuelaivueemme kohti erään firman bileitä. Ja pakko se on myöntää, että aina sitä yllättyy kun määränpäähän pääsee! Joskus positiivisella tavalla ja joskus muuten vaan… Kyllä siinä bändillä (silmä)munat taasen pyörähti kun keikkapaikan näki! Jos oli edellisellä keikalla stagella kokoa ja näköä, niin nyt olisi soitettava noin puuceen kokoisessa huoneessa… Tulisipa ainakin tiivis tunnelma, mikäli joku vain uskaltautuisi samaan huoneeseen.

No, yhtä kaikki, keikkapaikka se on huonokin paikka! Kasasimme tavaramme huoneeseen, josta veimme noin puolet ja jäimme odottamaan iltaa tulevaksi. Lopulta H-hetkemme koitti ja uskotteko että soitto kuullosti aika kovalta siinä tilassa!?! Urhoollisesti ihmisiä pakkautui kanssamme samaan huoneeseen, ja saimme aikaan jopa jonkinlaista liikettä heissä. Liekö kyseessä ollut pakokauhu… Paljon puhuva oli siitä keikasta taltioitu valokuva, jossa eräällä urhoollisella yleisön jäsenellä oli sormet pers… ei kun korvissa! Keikka vedettiin rutiinilla (millä?) läpi, sitten tackar och pockar ja hallittu poistuminen takavasemmalle. Ja jos joku väittää että soittaminen vahingoittaa kuuloa, niin ei muuten pidä paikkaansa. Tuonkaan keikan jälkeen ei olisi voinut löytää mitään vikaa kuuloistamme, sillä emmehän me kuulleet enää mitään! Ja kuinka jossain, jota ei ole, voisi olla mitään vikaa? Ja eikä se todellakaan voinut olla soittomme syytä, että tuon illan järjestänyt firma sai tuohon paikkaan porttikiellon…

Näin olimme kahlanneet raskaan kevään runsaine keikkoineen läpi, ja päätimme palata arkeen, ja ottaa hetken aikaa lepoa ennen seuraavaa keikkaa. Taukomme tosin venähti hieman pidemmäksi kuin se alun perin aiottiin mutta loma on aina loma, vaikka sitten vähän pidempikin. Lopulta saimme jälleen pyynnön saapua keikalle. Tälläkin kertaa olisi kyseessä hääjuhlat. No, mikäpä se sopisi paremmin yhteen kuin suomen kesä ja häät! Jälleen jouduimme pohtimaan kuljetustamme keikkapaikalle, sillä nyt sinne oli jo hieman reilummin matkaa. Lopulta vuokrasimme auton ja kun edellisistä keikoista olimme oppineet sen, että bändistämme on yllättävän harva keikan jälkeen ajokunnossa, palkkasimme itsellemme kuskin! Siihen meni kyllä koko keikkapalkkio, mutta loput sentään laitoimme omista pusseistamme! Nettoa se on persnettokin, ja mitäpä sitä ei tekisi että pääsee heittämään kunnon rockshown! Kauniin lämpimänä, suorastaan hikevänä päivänä suuntasimme nokkamme kohti keikkapaikkaa. Paikka oli komea, keskellä kauneinta maaseutua. Kasasimme soittokamamme meille varatuille paikoille, ja olihan se hieno näky. Komeasti mm. koivuilla koristeltu juhlasali, jonka seinustalla soittaisi neljä hikevää karjua… Kyllä siinä silmä lepäisi! Illan saavuttua olimme valmiina ja intoa täynnä, jälleen kerran. Jouduimme myös osallistumaan osaltamme muihin hääleikkeihin. Onneksi kukaan ei kehdannut esittää meille raavaille rokkareille että osallistuisimme tanhupiiriin! Myös se, että meille ei uskottu morsiamen ryöstöä, saattoi olla perin viisas päätös… Pian huomasimme, että aikamme on tullut, ja astelimme lavalle vetämään tiukan keikan! Keikka oli hyvä, ja yleisö oli hienosti mukana! Muistaaksemme… Kuskimme ei ollut niin vakuuttunut soitostamme, mutta mitäpä tavallinen ratinkääntäjä soitostamme tajuaisikaan! Emmehän mekään, vaikka muusikoita olemmekin, tajua siitä mitään! Tosin tällä kertaa on myös pakko syyttää häissä tarjoiltua boolia, ja sitä virhettä ,että meidän piti ennen keikkaa ryöstää tuo boolimalja itsellemme. Olivat lienee sitä mieltä, että on pienempi paha pistää meidät ryöstämään tuo malja kuin morsian. No, mahtoipa niitä kaduttaa kun palautimme huolestuttavan huolellisesti kalutun boolimaljan takaisin! Vaikka kaipa sekin parempi,kuin palauttaa huolella kaluttu morsian…

Paluumatkalla huomasimme, että kuinka se tyhmyys oikein tiivistyykään joukossa! Ja vaikkei bändissämme olekaan yhtään Joukoa, oli meno melko hulvatonta! Meillä oli ainakin hauskaa koko rahalla, ja nauru raikui autossa! En tosin osaa sanoa, olisiko meille tuon bussin vuokrannut yritys ollut yhtä innoissaan, kun olisi nähnyt oman bussinsa, firman logot kyljessä, viilettävän maantiellä ikkunoissaan valkoisia ja pyöreitä kasvoja, joissa on vain yksi ruskea silmä keskellä… Pahoittelemme kaikkien niiden vuoksi, jotka näkivät tuon ”kalpeanaamojen” paluun….

Jos on olemassa kaksi asiaa jotka kulkevat käsikädessä, niin ainakin elokuu, ja Neste rally Finland! Ja mikäpä bändi sinne sopisi huonommin soittamaan kuin me! No, huolimatta kaikesta, niin vain kävi, että saimme kutsun saapua tuohon tapahtumaan soittamaan erääseen VIP-tilaisuuteen! Ja mehän mentiin!! Paikkanamme olisi soittaa erään erikoiskokeen varrella sijaitsevalla VIP-alueella. Ja taasen lähdimme intoa puhkuen kohti keikkaa! Mietimme, että missä voi soittaa keskellä metsää, mutta perille saavuttuamme huomasimme, että keikkapaikka oli järjestetty maalaistalon pihalle, ja itse soitto tulisi tapahtumaan rekan lavalta käsin! Ei ehkä isoin lava, missä olemme soittaneet, mutta taatusti korkein! Meidän lisäksemme paikalla soittaisi myös toinen yhtye. Kasasimme tavaramme sulassa sovussa lavalle, ja aloimme pohtia soittojärjestystä yms. Tulimme siihen tulokseen, että me soittaisimme ensin, eli olisimme ns. lämppäri. Ja sehän sopi meille kuin sialle hanskat! Tulisi olemaan erittäin hauskaa käynnistää aamu kymmenen jälkeen tilaisuus soitollamme! Kun ihmisiä alkoi saapumaan paikalle, alkoi myös pikkuhiljaa jännitys kasvaa… Tosin vasta sen seitsemännen täyden bussin jälkeen…. Lopulta katsoimme hetkemme tulleen, ja astuimme lavalle.

Keikkahan sujui kuin sokealta tikanheitto! Ajatellaanpa ihmistä joka saapuu innoissaan keskelle metsää ilmaisen oluen ja rallin pariin. Mikäpä siihen kuvaan sopisi ”paremmin” kuin kovaa, korkealta ja taatusti väärin soittava yhtye!?! Ei lavalle sentään tavaraa lentänyt, ja joku jopa pysähtyi kuuntelemaan meitä. Tosin vain jatkaakseen matkaa päätään pudistellen… Meidän piti soittaa yhteensä neljä reilun puolen tunnin settiä päivän mittaan, ja pari settiä soitettuamme huomasimme, että niin se vain tuppasi lavan edus tyhjänä olemaan. Vaan konstit on monet, sanoi roudari kun rautanaulan sulakkeen tilalle laittoi: Jos yleisö ei saavu yhtyeen luokse, niin aivan salettiin yhtyeemme saapuu yleisön luokse! Koska konkreettinen yleisön luokse saapuminen oli lavan vaatimattoman parin metrin korkeuden vuoksi hankalaa, päätimmekin lähestyä yleisöä ns. henkisellä tasolla… Ja kas kummaa, yhtä monta olutta nautittuamme, tunsimme että soittomme senkuin paranee päivän edetessä. Lopulta taisimme olla jopa niin lähellä yleisöä, että tuntui kuin olisi ulkopuolisena ollut omalla keikalla! Vaan selvittiin siitäkin keikasta vallan kunnialla. Meitä jopa pyydettiin keikalle seuraavana kesänä Pohjanmaalle! Tai ainakin jonnekin. Varmuutta asiasta ei ole, sillä ei pysty sanomaan että kumpi osapuoli oli enemmän ns. bluesöljyn vaikutuksen alaisena, pyytäjä vaiko yhtye…

Seuraava yhtyettämme kohdannut keikkapyyntö oli erään ystävämme syntymäpäiville. Lupasimme kohteliaina ihmisinä tulla keikalle, vaikka ajatus siitä, että soittaisimme keikkamme erään omakotitalon kellarissa, ei tuntunut kovin hyvältä ajatukselta. Vaikka kahtaalta, ainahan kaikki julkisuus olisi hyvästä, ja olimme varmoja että saisimme nimemme kaikkien iltapäivä-lehtien kanteen, kun poliisi tulisi lopettamaan soiton! Matkalla mietimme, että minkähänlainen paikka meitä odottaisi, mutta perille päästyämme meillä munat pyörähti! Siis silmämunat… Jos Suomessa olisi yhä kieltolaki, olisi tuon talon oven takana aina jono! Alakerta oli sisustettu upeasti baarin henkeen, ja sehän sopi meille! Pystytimme soittimemme, odottelimme aikamme sopivaa hetkeä, ja sitten eikun maiskis polle menoks! Yleisö oli mukana hienosti, paikassa oli intiimi ja hyvä tunnelma ja ainakin meillä oli todella hauskaa! Siinä sitä melkein herkistyi pohtimaan, että ei ole menneet ajat treeni kämpällä hukkaan, kun tällaisen tappokoneen mukana pääsee keikoilla niittämään valmista kauraa! Vaan koska emme ole luonteeltamme herkkiä hemmoja, pyyhimme vain keikan jälkeen musteet nenästä, kasasimme soittimemme ja läksimme kohti uusia seikkailuja.

Olimme sopineet,että se olisi vuoden viimeinen vetomme, mutta kun tuli eteen taasen tarpeeksi houkutteleva tarjous, pyörsimme suoraselkäisinä miehinä päätöksemme, ja päätimme syöksyä vielä kerran lavalle! Ei muuta kuin kamat taas kasaan, ja kohti keikkapaikkaa. Tilaisuus olisi jälleen yksityinen, erään firman pikkujoulut. Ja täytyy sanoa, että kun pääsimme perille, oli puitteet hienot! Makea lava, valoja ja äänentoistoa niin että varmasti riitäisi! Varsinkin kun keikkapaikka oli betonihallissa… No, eipä ainakaan tarvitsisi suotta laittaa miksauspöydästä kaikua… Kyllähän sitä tunsi soittavansa vanhaa kunnon trash-metallia, kun aina rummun iskujen välissä kuului yksi ylimääräinen isku. Ja sitä kaiuksi kutsutaan… Ja tulipahan sekin koettua, että kun aloittaa keikan lavalta, ei sieltä näe yhtään ihmistä. Missä lienee kaikki luuranneet, mutta kyllä niitä alkoi sinne lavan eteen saapua soiton alettua raikamaan. Loppujen lopuksi saimme aikaan ihan hyvän shown, ja yleisön mukaan. Keikan jälkeen olimme kaikki yhtä mieltä: nyt on tauon paikka! Olemme sen jälkeen huilanneet ja ladanneet akkujamme, mutta älkää huoliko, kyllä se vielä Jyskästä kajahtaa. Halusitte tai ette!

Jyväskylässä, ennen euroviisuja:

Marko

VAPUSTA VIIMAAN…

Niinpä niin… Kuten mainittua jo tulikin, alkoi biisilistamme osoittaa niin valtavia kasvun merkkejä, että loppujen lopuksi jouduimme äärelle kipeiden leikkausten à la Iiro Viinanen. Eli meidän piti päättää mitä ralleja emme keikkasettiimme huolisi. Ja kuten arvata saattaa, päätökset oli kaikkea muuta kuin yksimielisiä… siinä alkoi taas monta kertaa uusia soolouria!

Vaan suureksi yllätykseksi, varsinkin itsellemme, pääsimme lopulta yksimielisyyteen kappaleista, joita keikoilla soittaisimme. Enää ei puuttunut kuin muutama pikku juttu. Nimittäin ne keikat… Mehän emme moisesta lannistuneet vaan aloimme markkinoida itseämme varsin äänekkääseen tapaan. Ja missäpä sitä taasen voisi itseään (ja bändiään) paremmin kehua kuin baarissa! Aikamme moisissa huvittelupaikoissa henkseleitämme paukuteltuamme totesimme, että meillä on keikkoja siinä määrin, että voisimme kutsua loppuvuoden keikkaputkeamme kiertueeksi…

Kuten kaikilla suurilla bändeillä on tapana nimetä kiertueensa, niin päätimme mekin toimia moisen esimerkin mukaisesti… Niinpä sai meidän ”Coveriporukalla – 05” –kiertueemme itselleen nimen. Arvelimme ettei moisen nimen jälkeen voisi enää jäädä järjestävälle taholle epäselvyyttä mitä saisivat… Sillä sitä saa mitä tilaa! Plus meidän kyseessä ollessa paljon muuta. Ja vieläpä kaupan päälle!

Kiertueemme aloituskeikan päivämäärä oli 23.7. Jo edelleisenä iltana olimme laittaneet soittimet ym. tarvikkeemme kasaan, joten itse kiertueelle lähtömme olisi helppo ja jopa sulava kuin suppo. Lopulta kiertueemme alkupäivänä kokoonnuimme treenikämpällemme latomaan koko hurjan laitteistomme keikkabussiimme. Ilmassa leijaili varsin ristiriitaisia tunteita. Osa oli jopa innoissaan, jotkut suorastaan kauhuissaan… Ainakaan allekirjoittaneen ei tarvinnut aamulla hämmentää kahviaan. Riitti kun pelkästään piti lusikkaa kauniissa kauniissa kädessään… Ja se kauneus on katsojan korvissa…

Lopulta saimme tavaramme kyytiin, ja matkamme saattoi alkaa. Ensimmäinen keikkamme oli määrä olla Kinkomaan Kuningaskunnassa järjestettävässä Ahvenrock-festareilla. Olimme sanattoman onnellisia, että saatoimme aloittaa raskaan kiertueemme näinkin läheltä kotejamme. Selvisimme tuosta puolen tunnin ajomatkasta yhdellä kahvitauolla! Kuka vielä kehtaa väittää että bändit vain lorvivat huoltoasemilla, kysyn vaan! Olimme siis alta aikayksikön perillä keikkapaikallamme. Vaan silloin alkoi kertyä pilviä tummanpuhuvia taivaallemme. Ja aivan kirjaimellisesti! Hetken ohikiitävän perästä saimme nauttia suunnattomasta ukkosenilmasta kaikilla herkuilla. Eli rakeilla…

Ja koska Ilmojen ukko oli sen verran tuimalla päällä että vei keikkapaikastamme sähköt menneessään, totesimme että työtä se turhakin työ on. Olimme jo kerenneet nimittäin rakentamaan täydellisyyttä hipovat äänet ja soundit soundchekissämme. Ja ilman sähköä ei kuulemma voi vahvistimia käyttää, väitti Teppo, tuo tietäjämme! Tosin olimmehan me kuulleet, joidenkin artistien esiintyvän ns. unplugged tyylisesti, mutta meidän soittomme perustui paitsi virheettömään soittoon, myös veret seisauttavien heleisiin soundeihin, jotka olemme aikaa ja vaivaa säästämättä laitteistamme irti ruuvanneet!

Vaan onni onnettomuudessa, tällä kertaa sähköyhtiö toimi moitteettomasti, ja saimme sähköt takaisin! Niinpä saatoimme aloittaa valmistautumisen keikkaamme. Olimme saaneet kunnian olla tilaisuuden ns. Ykkösnimi, eli se joka soittaa ensin. Tuosta kunniasta olimme enemmän kuin otettuja!

Ajankuluttamista se odottaminenkin on, ajattelimme kun malttamattomina backstagella soittoaikaamme odotimme. Lopulta tuo odotettu, ja kenties pelättykin hetki koitti! Tosin päätimme astua lavalle akateemisen vartin verran myöhässä, jotta yleisö olisi oikein innoissaan meitä odottamassa…

Vaan vartti valuu tiimalasissa melkoisen vitkaan, ja huomasimme että lavalle olisi meneminen. Siinä savukoneen suhinan säestämänä kapusimme lauteille valokeilojen loisteeseen! Ja kyllä yleisö oli innoissaan!! Ja ennen kaikkea sitä oli paikalla runsaasti. Itse asiassa sitä oli niin reilusti, että osa kuunteli keikkamme ulkona! Tiesimme jälleen, että olimme oikealla asialla, eikä harjoitteluun uhratut tunnit olleet menneet suinkaan surman suuhun!

Vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan. Suurten suosionosoitusten jälkeen poistuimme lavalta hikisinä, mutta onnellisina 45 minuutin tiukan setin vedettyämme. Suurimmat aplodit osuivat kohdalleme kun Petteri ilmoitti kyseessä olevan meidän viimeisen kappaleen. Arvelimme moisen tarkoittavan että ihmiset halusivat vielä kuulla encoret, mutta suora ruotoisina ihmisinä emme moiseen peliin lähteneet! Kiitimme ja poistuimme takavasemmalle…

Keikan jälkeen päissämme risteili onnellinen ja ihmeellinen olo. Mitä tulee kylvää että tällaista saa niittää? Ja riittääkö niittokoneemme kapasiteetti? Hurjan sukseen, ja selkääntaputtelijoiden määrän jälkeen pakkasimme tavaramme keikkabussiimme, ja suuntasimme kohti kiertueemme seuraavaa keikkaa…

Kiertueemme seuraava, ja samalla päätöskeikka ajoittui marraskuun kuulaaseen iltaan, päivälle numeroltaan 19. Toki tässä vaiheessa voi kai myöntää että olihan ne keikkojen välipäivät hieman pitkiä istua siellä bussissa, mutta mitäpä sitä ei kestäisi, kun tietää että oikealla asialla on!

Kyseessä oli erään firman pitämät pikkujoulut. Ja kun perille pääsimme, voimme vain todeta katsellessamme backstage tarjoiluamme, että tosi on mitä firma mainoksissaan sanoo… Eli ”se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa”… No, kuten sanonta kuuluu, nälkä kasvaa syödessä. Varsinkin tässä tapauksessa. Niinpä päätimme vetäistä ilmoille kaikkien aikojen rock-shown. Keikan, jossa ei säästellä hikeä eikä heilumista. Olimme jopa valmiita pyörtämään kiertueemme aikaisemmilla keikoilla tutuksi tulleen tapamme olla soittamatta encorea! Tällä kertaa vetäisimme moisen, ja jopa viiden kappaleen voimin! Siitäpä saisivat…

Keikkamme alkoi suorastaan hurmoksellisessa hengessä. Yleisön meno vaan kiihtyi ja kiihtyi. Lopulta ilmapiiri alkoi olla jopa pelottavan villi. Kuinka selvitä moisesta menosta kun järjestysmiehetkin olivat lakossa? Vaan me teimme sen! Soitimme nuo viisi biisiä encorena, ja yleisön pyynnöstä (tai siitä huolimatta) vedimme jopa viimeisen biisin kahdesti!

Oli jälleen aika väsynyt, mutta äärettömän onnellinen olo keikan jälkeen. Me teimme sen taas! Lisäksi opimme uusia asioita keikallamme. Kuten esim. sen että kitaran efektilaitteen päälle voi huoletta kaataa tuopin olutta, tuopin siideriä ja lopuksi tuopin vettä… Ja yhä se vaan toimii! Eläköön nykytekniikka. Tosin selvyyden vuoksi, tai sen välttämiseksi lienee paikallaan todeta että se VESItuoppi ei kuulunut bändille…

Näin olimme saaneet valmiiksi ja finaaliin yhtyeemme ensimmäisen kiertueen. Sen jälkeen olikin hyvä pistää pillit loppuvuodeksi pussiin. Siitäkin huolimatta ettemme moisilla soita… Aloitimme ansaitun loman, jota yhä vietämme. Vaan ensi vuoden alusta on taas tullut aika kokoontua yhteen, ja alkaa miettiä uusia kujeita vuodelle 2006, ja keväällä starttaavalle ”undercover-06”-kiertueellemme. Ja kaikki tämä edelleen pynnöistänne huolimatta….

Jyväskylässä, kinkun syönnin jälkeen

Marko

MENNEESTÄ TÄHÄN SAAKKA...

Juupa juu... Yhtyeemme varsinaisen syntyajan voinemme luokitella osuneen sateisen loppukesän -04 paikkeille. Toki sitä ennen olimme olemassa jo ainakin pilkkeenä silmäkulmassa! Vaan tuon helteisen heinäkuun sateen raikastaman illan iltahämärässä saivat Petteri ja Marko hienon idean, perustetaan bändi!! Mielestämme idea oli mitä mahtavin. Kukaan muu ei tosin ollut yhtä vakuuttunut... Liekö sade pehmentänyt päät, vai saunomisen yhteydessä nautitut parit oluet tuhonneet aivosolumme, mutta olimme vakuuttuneita ideastamme, ja siitä että se toimii... Ensimmäiseksi mieleemme ehätti ajatus, että missä harjoittelisimme? Ideamme onnistumisen muassaan tuomassa liikutuksen vallassa Petteri lupasi uhrata soitollemme jokaisen miehen kenties tärkeimmän asian, autotallin. Niinpä alkoi armoton autotallin laittaminen. Lisää eristystä, uutta lattiaa ja akustolevyä. Tässä yhteydessä lienee paikallaan lausua kiitos niille, jotka tuossa remontissa auttoivat, sekä myös niille henkilöille, jotka synnyttivät monsterin nimeltään lasivilla! Meillä ja kutiavilla käsillämme olisi kana kynittävänä kanssanne! Lopulta talli oli siinä kunnossa, että saimme aloittaa voittokulkumme harjoitusten nimellä. Iloksemme huomasimme, että olemme molemmat viettäneet nuoruutemme kitaran kaulassa roikkuen, ja jopa omistavamme yhä moiset laitteet!! Näillä eväillä ei kertakaikkiaan voisi epäonnistua!

Niinpä aloitimme vaivihkaa yhdessä soittamisen. Ja soitossa päti edelleen kultainen kaulanyöri, että jos biisi ei lähde E:stä tai A:sta niin se on jatsia! Aikamme soitettuamme ja kitaran volume säädon lievää vaikutusta ihmeteltyämme Petteri, tuo mies jolla oli bändikokemuksia nuoruuden aikojen villeiltä vuosilta, muisti että silloin niistä kitaroista lähti johdot johonkin vahvistin ja kaiutin hässäköihin... Jostain turvonneiden takaraivojemme syvistä uumenista huulillemme nousi yhtä aikaa sana Marshall! Yhä syvenevän liikutuksen vallassa kumpikin muistimme, että jossain varaston pimeimmässä nurkassa meillä saattaisi yhä kyseiset laitteet olla!!! Seuraavat harjoitukset olivatkin jännityksen ympärilleen verhoamat! Kumpikin toi omat Marshallinsa, jotka kasailimme treenikämppämme nurkkaan. Oli se hieno hetki! Sitten rupesimme vertailemaan vehkeitämme. Ja heti sen jälkeen myös vahvistiamme... Ja Petteri voitti. 2-0 tappio tuli! En ole katkera mutta silti...

Pakkohan se oli myöntää, soittaminen tuntui kivalta. Jossain vaiheessa aloimme kuitenkin ihmetellä, kun soittomme tuntui jollain tapaa eroavan siitä musiikista, mitä levyiltä kuuli. Ihmettelimme suuresti mistä moinen sattoi johtua! Puutuiko meiltä twängiä? Oliko soitossa tarpeeksi sinista? Puuttuiko soundistamme kenties Texas, vaikka dolbya siinä sentään oli pikkaisen... Eräänä iltana tuo salaisuus selvisi meille! Katselimme musiikkivideoita, ja eräällä niistä videoista, siis sillä missä näkyi myös itse bändi eikä vaan tissejä ja autoja, oli joku saatanan kaljupäinen ja tatuoitu hyypiö, joka hakkasi joitain roskapönttojä. Silloin tajusimme, että sehän on rumpali, ja meiltä tuo kyseinen siis puuttui.

Vaan mistä loytää rumpalin? Tällä kertaa sattuma, tai asiassa itsessään, kohtalolla oli sormet pelissä. Ainakin keskisormi, luulen... Ystävämme Tero, hieno ja hauska mies, totesi meille viettäneensä nuoruuttaan hakkaamalla. Moisesta tiedosta ilahtuneena totesimme hänen olevan bändissä! Emme edes älynneet kysyä että oliko hän hakannut rumpuja vai jotain muuta. Tai uskaltaneet.

Ja voi pojat sitä riemua kun saimme rummut sekä rumpalin harjoituskämpälle mukaan! Johan alkoi tapahtua. Soittaminen sai uusia ulottuvuuksia. Oli hienoa huomata kuinka soittaminen alkoi kerta kerran jälkeen kuulostaa paremmalta. Varsinkin niinä harvoina hetkinä kun soitimme yhtäaikaa samaa kappaletta... Lopulta heräsi ilmoille keskustelu siitä, mitä musiikkia alkaisimme soittamaan. Vaihtoehtoja heitettiin ilmaan laidasta laitaan. Itse olin katkera siitä, kun joku oli jo tajunnut yhdistää musiikissaan hevin ja rautalangan. Niinpä se oli poissuljettu vaihtoehto, jos muista erottua halusi. Loppusuoralla vahvimpina musiikkityyleinä meillä oli Blackmetallin ja jatsin yhdistäminen sekä myös Trashin ja nokkahuilun luonnollinen liitto. Itse asiassa linjaa miettiessämme alkoi kolme soolouraa. Ja monta kertaa. Lopulta päädyimme kompromissiin ja päätimme ruveta soittamaan rockia.

Seuraavana tehtävänä oli omien biisien tekeminen. Sulkakynästamme oli lienee hahtuvat karanneet, kun uusia lauluja ei meinannut millään alkaa syntymään. Vaan eräänä iltana tahti muuttui! Petteri loihti ilmoille kitarastaan suorastaan maagisen riffin! Aikani sitä kuunneltuani, keksin siihen kompin. Tero kehitti kappaleeseen svengaavan biitin ja ai että se kuullosti hienolta!! Säkeistö ja kertosäe syntyivat kuin itsekseen. Lopulta aloimme hahmotella sanoja kappaleeseemme. Aiheeksi muotoutui luonnostaan hotellipalo, ja se kuinka tuo savu leijailee järven yllä. Biisin nimeksi tuli 'Smoke on the water'. Olimme biisiimme enemmän kuin tyytyväisiä. Olimme varmoja että tuon biisin avulla saisimme levytyssopimuksen.

Vaan eräänä päivänä koin elämäni järkytyksen kun radiota autossa kuuntelin! Meidän biisi tuli radiosta! Ja ei todellakaan meidän soittamana. Joku saatana oli varastanut laulumme. Toimittaja sanoi sen yhtyeen nimenkin. Se oli joku ihme 'Deep Purple'.. Never heard! Sitä paitsi niin naurettava bändin nimi, että sen on pakko olla Jyskästä!

No, mikä ei tapa, vahvistaa! Niinpä päätimme pistää vahingon kiertämään, ja alkaisimme soittamaan vain muiden lauluja. Sittenpähän tietävät miltä se tuntuu! Kosto elää. Koska yhtyeemme ohjenuoraksi vahvistui, coveria ei jätetä, aloimme kasata levyhyllyistämme kappaleita, joita soittaisimme. Ja kyllähän sitä tavaraa löytyikin! Koska kuulemma muut yhtyeet covereita tehdessään tekevat niistä usein omia sovituksiaan, niin mekin päätimme tehdä niin. Tosin luonnollisesta syystä. Sillä emme me pystyneet soittamaan kappaleita niinkuin ne on alunperin alaskirjoitettu ja levylle tallennettu.

Aloimme harjoitella MUIDEN lauluja. Ähäkutti! Ja hyvältä se taas alkoi kuullostaa, pakko myöntää. Vaan eräänä kertana saimme huikean idean! Koska olemme tunnettuja ennakkoluulottomuudestamme, päätimme kokeilla jotain ennenkuulumatonta! Kuningasajatuksemme oli yhdistää rock-yhtye ja basisti! Ja pois se virne kasvoilta, senkin pikku pervo joka luet tätä! En tarkoita yhdistää 'siinä' mielessä, vaan musiikillisesti! Mutta mistä löytää basistin? Ja vieläpä rock-yhtyeen mukaan? Kukaan meistä ei tuntenut moista ihmislajia, mutta päättelimme että jos niitä jostain löytyy niin baarista! Siellähän oikeatkin muusikot ovat... Niinpä eräänä iltana alkoi ankara rekrytointi, lähinnä Petterin ansiosta pitkin ja poikin Jyväskyläläisiä baareja. Vaan vesiperä käteen jäi. Vaikka nettoa se persnettokin on, niin silti! Ei yhtään basistia. Toisaalta, ymmartää sen. Kukapa nyt baarissa kehtaisi tunnustaa olevansa basisti! Vaan siitä se sana lähti leviämään, vaikkemme sitä vielä tuolloin tienneetkään. Eräänä sunnuntaina ennen harjoituksia huomasimme lahestyvän hiekkapilven. Epäilimme USA:n merijalkaväen ajaneen harhaan ja aloittaneen 'Aavikkomyrsky'-operaationsa Jyskän hehkeillä rannoilla! Vaan mitä vielä, siellä saapui sankoin joukoin basisteja, jotka halusivat vängällä vaan liittyä yhtyeeseemme. Jono oli valtava. Se ulottui Jyskästä aina Jämsään asti. Pahoittelumme niille basisteille jotka eksyivat jonottamaan nelostien pohjoispuolelle. Lopulta noin Patalahden Esson kohdalta löysimme kauan kaipaamamme basistin. Mies kertoi nimekseen Teppo. Ja puhuipa meille vielä jotain ihme tarinaa intervalleista ja nuoteista... Epäilimme häntä aluksi vieraan vallan agentiksi, mutta Teppo vakuutteli, että moiset sanat kuuluvat musiikkiin! No, pitäähän joka yhtyeessä olla joku, joka osaa noin hienoja sanoja, joten ilolla otimme moisen tietäjän laumaamme!

Ja uskokaa tai älkää, soittomme kuullosti yhä vaan paremmalta! Miksiköhän kukaan muu ei ole keksinyt ottaa basistia rock-bändiin? Harjoittelun myötä alkoi myös biisilistamme paisumaan siihen tahtiin, että heikompaa olisi hirvittänyt! Tässä on tapahtumat tähän saakka tiiviissä ja referoidussa muodossa. Samoin vahvasti sensuroituna. Ehkäpä jonain päivänä tästä historiikista tulee ns. 'Director's cut', eli pidempi ja jos mahdollista, tylsempi versio. Samalla voisi heittää myös sensuurin nurkkaan, ja paljastaa kaiken! Saa nähdä! Vaan yksi asia on varma. Tämä tarina jatkuu, pyynnöistänne huolimatta...

Jyväskylässä, viikkoa vailla vappuna

Marko

Keikat

Tulevat

11.07.2021 Mustan Korpin Saluuna

Menneet

06.06.2020 Leppämeren Rantarock (Yksityistilaisuus)

08.02.2020 Ravintola-Baari Luotsivene

19.10.2019 Synttärit, (Yksityistilaisuus)

07.09.2019 Synttärit, (Yksityistilaisuus)

17.08.2019 Ravintola-Baari Luotsivene

08.06.2019 Luhangan Lärvit 2019

11.08.2018 Sikajuhlat, Ravintola-Baari Luotsivene

09.06.2018 Muuramen Markkinat

26.05.2018 Luhangan Lärvit 2018

12.08.2017 Sikajuhlat, Ravintola-Baari Luotsivene

10.06.2017 Luotsifest 2017, Säynätsalo

27.05.2017 Luhangan Lärvit 2017

15.10.2016 Synttärit, (Yksityistilaisuus)

13.08.2016 Sikajuhlat, Ravintola-Baari Luotsivene

23.07.2016 Ison G:n kesäkarkelot, (Yksityistilaisuus)

20.05.2016 Luhangan Lärvit, (Yksityistilaisuus)

18.11.2006 Pikkujoulut, (Yksityistilaisuus)

14.10.2006 Synttärit, (Yksityistilaisuus)

18.08.2006 Perälä Rally Team / NesteOilRally -VIP, (Yksityistilaisuus)

01.07.2006 Häät, (Yksityistilaisuus)

11.03.2006 Yritysjuhlat, (Yksityistilaisuus)

25.02.2006 Häät, (Yksityistilaisuus)

28.01.2006 Läksiäiset, (Yksityistilaisuus) "Undercover -06" -kiertueen aloituskeikka

19.11.2005 Pikkujoulut, (Yksityistilaisuus) "Coveriporukalla -05" -kiertueen päätöskeikka

23.07.2005 Ahvenrock, Kinkomaa "Coveriporukalla -05" -kiertueen aloituskeikka